Solarvoima kokemuksia

Loimme asiakastyytyväisyyskyselyn joulukuussa 2022, vuonna 2021, ja sitä aiemmin, asennetuista aurinkovoimala kohteistamme. Tarkoituksena oli kerätä asiakaskokemuksia Solarvoiman asennuksista toiminnan kehittämistä varten. Solarvoima kokemuksia -palautekyselyyn sai vastata anonyymina. Kysely lähti kaikille Solarvoima Oy:n asiakkaille, joille voimala on asennettu ennen vuotta 2022. Tämä varmistuaksemme siitä, että asiakkaat ovat kerenneet seurata järjestelmän tuottoja arvoituihin tuottoihin vähintään yhden tuottokauden ajan. Noin puolet asiakkaistamme on omakotitalo– ja puolet yritys- / taloyhtiökohteita.

Seuraavaksi asiakaspalautteet kysymys kerrallaan.

Kysymys 1: Kuinka hyvin Solarvoima tiedotti aurinkosähköjärjestelmään liittyvistä asioista ennen asennusta?

Solarvoima kokemuksia

Keskiarvo: 4,09. Tiedottamisessa olemme onnistuneet hyvin. Olemme kuitenkin panostaneet työnjohtoon palkkaamalla omakotitalo- ja yrityspuolelle projektipäälliköt, joiden työtehtäviin kuuluu asennuksesta tiedottaminen asiakkaalle. Meille on tärkeää, että työmaat ovat hyvin organisoituja ja asiakkailla on tieto, milloin asennus tullaan tekemään.

Kysymys 2: Kuinka hyvin sovittu asennusaikataulu piti?

Aikataulu

Keskiarvo: 4,42. Olemme pääsääntöisesti pysynyt sovitussa asennusaikataulussa kiitettävästi. Aurinkovoimalat asennetaan omakotitalokohteisiin useimmiten yhden työpäivän aikana. Yrityskohteiden aikataulu kerrotaan asiakkaille aina kohdekohtaisesti.

Kysymys 3: Kuinka tyytyväinen olette työnjälkeen?

Työnjälki

Keskiarvo: 4,37. Työnjälki on meille äärimmäisen tärkeä mittari siinä, miten olemme onnistuneet aurinkovoimalan toimituksessa. Solarvoima on asennusorganisaatio, työt tehdään omien asentajien voimin. Onkin hienoa huomata, että 91,1% asiakkaistamme kokee työnjälkemme hyväksi tai erittäin hyväksi. Muutamia epäonnistumisia on vuosien varrelle mahtunut. Epäonnistumisten analysoinnilla olemme pyrkineet kehittämään asennusta entisestään.

Kysymys 4: Kuinka hyvin aurinkosähköjärjestelmän tuotto vastaa odotuksianne?

Aurinkosähköjärjestelmän tuotto

Keskiarvo: 3,86. Voimme olla tästä hyvästä arvosanasta ylpeitä. On tärkeää, että myyntihetkellä asiakkaalle annetaan realistinen kuva aurinkosähköjärjestelmän tuotosta. Paneeleita varjostavat puut ovat usein suurin yksittäinen syy miksi tuotot jäävät odotuksista. Käytämme nykyään kolmannen osapuolen simulaatio-ohjelmaa, jolla pyrimme entistä tarkempaan tuotto-odotuksen arviointiin

Kysymys 5: Kuinka tyytyväinen olette Solarvoimaan ja asennukseen kokonaisuutena?

Yleinen arvio

Keskiarvo: 4,13. Kokonaisuutena asiakkaat ovat olleet pääsääntöisesti tyytyväisiä tai erittäin tyytyväisiä Solarvoiman palveluun. Asiakaspalaute on meille tärkeää ja sen pohjalta pyrimme edelleen kehittämään toimintaa tilausmäärien kasvaessa.  

Kysymys 6: Voisitteko suositella Solarvoimaa järjestelmän toimittajaksi?

Suosittelu

Yli 92 % asiakkaistamme suosittelee Solarvoimaa aurinkovoimalan toimittajaksi! Lisää Solarvoima kokemuksia näet Googlesta ja sivustoltamme!

Mikä on paras aurinkopaneeli?

Meiltä kysytään usein, mikä on paras aurinkopaneeli?  Aurinkopaneelit kehittyvät jatkuvasti ja keskeisin muutos – tuotantomäärien rajusti kasvaessa – on hinta. ”Aurinkopaneelin hinta tehoyksikköä kohden on laskenut 99,98 prosenttia vuodesta 1975”, tiivistää Solarvoiman kehitysjohtaja, tietokirjailija Janne Käpylehto. Markkinoille on ilmestynyt lasi-lasi -aurinkopaneeli, joka eroaa tyypillisestä paneelista niin, että puolijohteiden molemmilla puolilla on lasi.  Lasi-lasi paneeleista voi olla etua suurissa kenttäasennuksissa, joissa asennuskulma on riittävän suuri, jotta paneelin molemmille puolille pääsee paistamaan auringonvaloa. Lapekattoasennuksissa lasi-lasi paneeleista ei ole vastaavaa hyötyä.

Videolla Solarvoiman kehitysjohtaja, tietokirjailija-keksijä Janne Käpylehto kertoo, millaisia aurinkopaneeleita tällä hetkellä suuria määriä asennetaan ja miten aurinkopaneelit ovat kehittyneet. Janne kertoo myös, minkälaisia paneeleita tulevaisuudessa mahdollisesti asennetaan.

Video – Paras aurinkopaneeli

https://www.youtube.com/watch?v=nNadDVUXuho

Tietoa aurinkopaneeleista:

Yksikide vs. monikide:

Kennoja on molempia. Yksikiteen tunnistaa, kun yksittäisen kennon reunoissa on salmiakkikuviot. Tämä siksi, että kennot on leikattu pyöreistä kiekoista, hyödyllinen pinta-ala/poisleikattu osuus optimoiden. Monikide taas voidaan kasvattaa vaikka minkälaiseen muotoon. Yksikiteisessä aurinkopaneelissa on hieman parempi hyötysuhde, toisaalta se on kalliimpi. Molempia paneeleita käytetään, mutta yksikiteistä enemmän.

– P-tyyppi vs. N-tyyppi:

Tällä viitataan piin saostukseen, eli siihen lisätään pieniä määriä muita alkuaineita jolla muokataan puolijohdeominaisuuksia. N-tyypin paneelissa se on esim. arseeni tai fosfori ja P-tyypin paneelissa boori tai gallium. N-tyypissä elektroneilla on negatiivinen varaus(’n’) ja P-tyypissä on posiviivinen ja tarkoittaa siis elektronien puuttumista. (kun negatiivisesti varautunut hiukkanen puuttuu paikaltaan, siitä seuraa positiivinen varaus)

Kahden eri tavalla saostetun piin liitoskohta on se jännä juttu. Yksinkertaisin tapaus on diodi – sähkö voi kulkea vain toiseen suuntaan.

Käytännön erot ovat mm. seuraavat: N-tyyppi on karvan verran tehokkaampi mutta degradation on ollut pitkään pienempi P-tyypissä. P-tyypin paneeli kestää myös paremmin säteilyä – tämä on historiallinen syy, miksi se on yleisempi. Erot ovat pieniä.

Solarvoima Oy

Olemme asentaneet aurinkovoimaloita vuodesta 2014. Asiantunteva asennus takaa pitkäikäisen ja toimivan aurinkosähköjärjestelmän kiinteistöösi. Käytämme vain laadukkaita komponentteja, jotta asiakas voi olla varma voimalan pitkäikäisyydestä.

Yleisimmin käyttämämme aurinkopaneelit:

Käy katsomassa myös aikaisempi video aurinkopaneeleiden kannattavuudesta.

Linkki Ylen dokumenttiin, mahtikoneita ja ilmastoihmeitä, missä Janne kertoo lisää tulevaisuuden aurinkopaneeliratkaisuista.

Jätä soittopyyntö, niin pääset keskustelemaan myyjiemme kanssa lisää aiheesta.

Virhe: Yhteydenottolomaketta ei löytynyt.

Tai soita suoraan myyjillemme!

Omakotitalot:

Eemeli Myllykoski: 045 246 3411

Yritykset:

Erno Siltaniemi: 040 520 4176

Taloyhtiöt:

Janne Käpylehto: 045 3596 945

Usein kysytyt kysymykset: Paras aurinkopaneeli?

Mikä on paras aurinkopaneeli?

Hyviä ja toimivia aurinkopaneeleita on paljon. Paras aurinkopaneeli on hankala määritellä ja se riippuu mitä ominaisuuksia vertaillaan.

Kumpi on parempi p- vai n-tyypin aurinkopaneeli?

N-tyypin aurinkopaneelissa on parempi takuu ja hyötysuhde. N-tyypin aurinkopaneeli on myös hiukan kalliimpi, joten suhteessa hintaan sen paremmuus ei ole yksiselitteinen. Molemmat aurinkopaneelityypit ovat hyvin toimivia.

Musta vai täysmusta aurinkopaneeli?

Tämä on ulkonäkökysymys. Täysmusta aurinkopaneeli on tyylikkäin vaihtoehto etenkin tummalle kattopinnalle.

Lasi-muovi vai lasi-lasi aurinkopaneeli?

Lasi-lasi aurinkopaneeli tuottaa molemmilta puolilta, jolloin suurissa maa-asennuksissa se voi olla tehokkaampi. Lasi-lasi paneeli on hiukan kalliimpi kuin lasi-muovi paneeli. Kattoasennuksissa ei ole merkitystä kumman paneelimallin valitsee.

Edelliset blogit: