Uskotko jos väitän että aurinkopaneelien hyötysuhteen kasvu ei ole tekijä mitä kannattaa odottaa?

Aihe josta keskustelen päivittäin ja joka tuntuu olevan monella mielessä, on aurinkopaneelien teknologinen kehitys sekä hintojen lasku. Käsittelen nyt aurinkopaneelien teknologista kehitystä hyötysuhteiden kautta ja kahden viikon päästä hintojen kehitystä.

En missään nimessä halua esittää kantaa, etteivätkö aurinkoenergia ja koko energiantuotantoala kehittyisivät – tai näin ainakin toivon sillä tulevaisuuden haasteet ovat jo täällä. Itse aurinkopaneelien osalta kehitys on vain jo suurilta osin tapahtunut.


Kuva 1. Aurinkopaneelien hyötysuhteen kehitys laboratorio-olosuhteissa 1993-2017 (Fraunhofer 2018).

Fraunhofer-instituutti on saksalainen tutkimusyhteisö, yli 60:llä tutkimuslaitoksella Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa. Heidän mukaansa vuonna 2016 maapallollamme valmistettiin 82,6GWp verran aurinkopaneeleita (välikommenttina suomessa asennettiin samana vuonna tästä 0,010GWp). Näistä 94 prosenttia oli ns. Mono tai Multi Crystalline Silicon -paneeleita. Samoja, joita Suomeen asennetuista aurinkovoimaloista suurin osa oli.

Fraunhofer-instituutin raportin mukaan laboratorio-olosuhteissa kahden paneelityypin suosituimmat hyötysuhteet olivat kasvaneet 24 vuodessa (1993-2017) 5 prosenttiyksikköä. Keskiarvollisesti tämä olisi noin 0,21 prosenttiyksikköä vuodessa.

Ja myönnän, olen hieman oikonut käyttämässäni materiaalissa. Kyse on laboratorio-olosuhteissa tehdyistä hyötysuhde ennätyksistä – ei oikean maailman asennetuista paneeleista. Harppaus laboratoriosta asennusmiestemme käsiin ja asiakkaan katolle on pitkä ja kaupallistaminen vie helposti vuosikymmeniä.

Täten uskallan väittää, että aurinkopaneelien hyötysuhteiden kehitys ei ole tekijä jota kannattaa odottaa. Hintojen lasku sen sijaan voi olla tekijä, mutta siitä jutellaan kahden viikon päästä.

Lähde: https://www.ise.fraunhofer.de/en/publications/studies/photovoltaics-report.html

– Harry

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *